20.6. Iltalehdessä uutisoitiin ”Rakastuminen maksoi Fannylle 90 000 euroa – Puolustin miestä todella pitkään”. Niin ikään Ilkka-Pohjalaisessa oli hiljattain juttu ikäihmisestä, joka oli ”nettirakkauden” innoittamana ryhtynyt maksamaan mielitietylleen kymmeniä tuhansia tämän esittämiin tarpeisiin. Yhteenkuuluvuden tunne oli niin vahva, ettei edes omien lasten vakuuttelu huijauksesta saanut ihastuneen päätä kääntymään, vaan hän katkaisi suhteen ”ilkeisiin” läheisiinsä. Ulkopuoliselle toiminta näyttää luonnollisesti uskomattomattomalta ja monet ajattelevatkin, että tyhmyydestä kuuluukin kärsiä. Syylliseksi siis ajatellaankin pikemmin uhri itse. Nettirakkauteen sortuminen on kuitenkin monen asian summa. Kyseessä voi olla nuorempiihminen, jolle perheen perustaminen on yksi elämän päätavoitteista. Tai sitten ehtoopuolta elävä pitkään yksinäisyydestä kärsinyt, jolle viimein ja vihdoin on näköpiirissä toivoa yhteiselosta mukavan kumppanin kansaa. Ratkaisuthan tehdäään aina senhetkisen tunnetilan mukaan. Onhan nettitutuismisista usein myös myös muodostunut hyviä ja antoisia parisuhteista. Niissä tapauksissahan olisi voinut käydä oikeasti niin, että toinen tilapäisessä rahapulassa olisi pyytänyt rahaa esim. junalipppuun, mistä vastapuoli olisi säikähtynyt siinä määrin, että hyvän suhteen alku olisi tyssännyt siihen.
Rakkaushuijaukset ymmärretään usein sellaisiksi tapauksissa,joissa kumppaniehdokasta ei koskaan tavatakaan tai tapaaminen rajoittuu enintään pariin kertaan, minkä jälkeen sulho- tai morsianehdokas katoaa jäljettömiin ja nimikin voi osoittautua keksityksi.
Ennen vanhaan saatettiin avioitumisen jälkeen kevytmielisesti kysyä, pääsikö teidän tytär hyviin naimisiin. Tällä tarkoitettiin lähinnä sopimuksen odotettavissa olevaa taloudellista kannattavuutta, muusta ”hyvyydestähän” ei siinä vaiheessa voida vielä tietääkään. Näin tökeröä kysymystä tänä päivänä tuskin enää esitetään. Entäpä, jos huijaus tehdäänkin ulkoisesti siistillä perinteiseltä avioitumiselta näyttävällä ”ohjelmalla”, mistä harvemmin puhutaan. Lausutaan siis Kaikkitietävän ja paikalla olevan seurakunnan edessä tuo paljon lupaava sana, jonka mukaan tahdotaan rakastaa, kunnioittaa ja kaikin puolin arvostaa aviopuolisoa, ja tuntea puolison etu omaakin etua tärkeämmäksi. Rakkaus on tahdosta riippumaton tunne, mutta kunnioittaa ja inhimillisesti kohdella toista ihmistä voi, jos vain haluaa. Ainakin vielä liiton alkuvaiheessa, kun mitään ”pahaa” ei ole vielä ehtinyt tapahtuakaan. Jos sellaista halua ei silloinkaan ole, niin onhan silloin kyseessä raskauttavien asianhaarain vallitessa tapahtunut varsinainen rakkaushuijaus. Kyseessä ei ole rikos ainoastaan ihmistä, vaan myös ihmiskuntaa vastaan myöhemmin mahdollisesti ilmenevien uhrin mielenterveysongelmien takia. Kun valinta myöhemmin mahdollisesti kaduttaa, rikollinen voi hakea kiusaamalla ”syyllistä” ja viedä häneltä mielenterveys sekä rahat. Mielenterveysongelmat vaativat pitkäaikaista ja kallista hoitoa, eikä paranemisesta ole varmuutta. Lasten kasvaminen ja kehittyminen ”normaaliksi ihmisiksi” on myös tällaisessa kulissiliitossa uhattuna, ja suhteet vanhempiin voivat aikuisiälläkin vääristyä, kun pahanolon tunteeseen haetaan syyllistä. Valehteleminen on aina pahasta, mutta joskus se on erityisen tuomittavaa eikä kaikenlaisesta rakkaushuijauksesta lehdessä ehdotettu 6 vuoden vankilatuomio tunnu lainkaan liioittelulta.