Uutisia parin päivän Iltalehdistä:
”Äiti tuomittiin lapsensa (3-v) pahoinpitelystä ehdolliseen vankeuteen. Lapsen äiti myönsi hermostuneensa pojalleen. Poika tuli pyytämään vettä, mikä äidin mielestä oli ilmeisesti tekosyy, ettei tarvitsisi nukkua. Naisen kertoman mukaan tällöin häneltä alkoivat mennä hermot.”
”Seitsemänvuotiaan japanilaisen Yamato Tanookan vanhemmat jättivät poikansa metsään viime lauantaina, koska tämä oli käyttäytynyt huonosti.”
”Vauvaa roikottanut ja käsistä pyörittänyt isä tuomittiin käräjillä pahoinpitelystä.”
”Nuori vantaalaismies pahoinpiteli vaimoaan kuristamalla tätä perheen yhteisessä asunnossa.Pahoinpitely tapahtui Vantaan Kivistössä sunnuntaiaamuna kello yhdeksän. Asunnossa oli pahoinpitelyn hetkellä kaksi pientä lasta, joiden kanssa perheen äiti pääsi pakenemaan vessaan. Mies oli poliisin mukaan hermostunut vaimolleen, koska tämä oli herättänyt hänet ja pyytänyt miestä hoitamaan lapsia.”
Ovatko uhrit itse syyllisiä: mitäs meni pyytämään vettä, mitäs käyttäytyi huonosti, mitäs meni herättämään toista kesken unien mitättömän asian takia…?!
Sitten toisenlainen uutinen nelikymppisenä syöpään menehtyneestä toimittajasta:
”Ylen rikos- ja oikeustoimittaja Tiina Salumäki muistelee edesmennyttä ystäväänsä, Ylen A-studion toimittajaa Annukka Roinista. Toimittaja Tiina Salumäki tutustui Annukka Roiniseen vuonna 2008 Ylen A-studiossa. Salumäki kertoo, että Roininen vaikutti hänen mielestään heti lämpimältä, herkältä, rauhalliselta ja järkevältä. Sellainen Annukka olikin. Ystävystyimme hyvin nopeasti. Totesimme, että meillä synkkasi. Rupesimme tekemään yhteisiä juttuprojekteja – lopulta teimme yhteistyössä vaikka kuinka paljon juttuja, Salumäki kertoo. Salumäen mukaan Roininen oli heistä aina se ”hyvä poliisi”. Hän oli läpikotaisin ihana, hyvä ihminen: sympaattinen, herttainen ja empaattinen. Hän ei sanonut koskaan kenestäkään pahaa sanaa, Salumäki kuvailee.”
Nämä alun surulliset uutiset vain kahden päivän sisällä ja vain nämä ”pääsivät” lehteen, joten edustavat vain sitä paljon puhuttua ”jäävuoren huippua”.
Viimeisen uutisen jälkeen tulee väkisin tunne, että täältä maailmasta lähdetään aivan väärässä järjestyksessä.
Tuo juttu oli, sanoisinko poikkeuksellinen Iltadessä. Luin se ja ihmettelin. tuli hyvä mieli.
Tämä on ruma maailma. Mitä vanhemmaksi elän, sitä vakuuttuneemmaksi siitä tulen. Laskin tässä eräänä päivänä Iltalehden etukannen vinkit, eli lööppiuutiset: kahdeksan kappaletta ja kaikki negatiivisia! Vain ”lika” myy. Vai onko se niin. Joka tapauksessa iltalehtien menekki antaa huonon kuvan meistä ”sivistyneistä” kansalaisista. Monta kertaa on tullut mieleen kysymys, kauanko eläisi lehti, joka keskittyisi vain hyviin, positiivisiin uutisiin ja asioihin. Epäilen, että ei myisi – aluksi. Mistä löytyisi sellainen sponsori, joka haluaisi kokeilla edes hetken.
Hyvät uutiset eivät valitettavasti kiinnosta eivätkä näin ollen myy. Se, että vanhemmat tekevät kaikkensa lastensaa puolesta tai ihminen on huolissaan puolisonsa tai muiden omaistensa terveystilanteesta ei ole uutinen, vaan sitä pidetään itsestäänselvyytenä, jota se ei valitettavasti aina ole. Positiivisen asian tulisi olla jotain poikkeusellista ja sn lisäksi totta, siinäpä haastetta. Negatiiviset uutisetkin tulee kuitenkin julkaista, pahoja tekoja ei saa lakaista maton alle. Se olisi suurin piirtein sama kuin nostettaisiin kädet pystyyn terrorismin edessä. Ikävillä asioilla ei kuitenkaan saisi mässäillä rahan toivossa. Näin tehtiin Joupin teinitapon tapauksessa. Siinähän surmatalon kuva esitettiin viikottain lehdessä ja varsinaisessa uutisessa kerrottiin suurin piirtein se, että poliisi ei kerro asiasta tässä vaiheessa tämän enempää. Paha on sitkeässä ihmisten keskuudessa. Tyyppiesimerkki on mm. koulukiusaaminen. Siinä seuraukset ovat paljon pahemmat kuin tekijät tarkottavatkaan. Hehän unohtavat ”pikkujäynänsä” muutamassa päivässä, kiusattu kärsii niistä vuosia. Jotta heikommat ja herkemmät ihmiset osaisivat näihin varautua, ne pitää nostaa julkisuuteen asiallisella journalistisella tavalla,