I spit on your grave ja sen 2010 vuoden versio oli ilmaiskatselussa Plejmon sivustolla. Elokuvassa nähdään raakaa väkivaltaa puolin ja toisin ja varsinkin toisin. Joukkoraiskauksen kostossa käytetyt menetelmät hakevat vertaistaan. Tarina kaikessa kauheudessaan havainnollistaa miten koettua väkivaltaa ja nöyryytystä ei voi jättää oikeuslaitoksen tuomittavaksi. Vaikka ”Jennifer Hills” olisi rautalangasta vääntänyt kokemuksensa eivät oikeusoppineet olisi kuitenkaan ymmärtäneet saamansa kohtelun mittasuhteista ja olisivat kohdellut tekijöitä tekoihinsa nähden silkkihansikkain. Siitä syystä asiassa piti ottaa oikeudet omiin käsiin seurauksista välittämättä, vain siten saatiin teot edes jossain määrin kuitatuiksi. Se myös osoittaa, miten normaalista kiltistä tytöstä väkivaltakokemukset muokkaavat sadistisen tappajan. Samalla se kertoo sen tosiasian, vaikka onkin vain elokuva, etteivät raa’at kokemukset häivy mielistä ajan kuluessa, vaan pikemmin paisuvat ja vaativat yhä aggressiivisempia tekoja, jotta uhri voisi tuntea niiden tulleen hyvitetyiksi. Voidaanko tällainen Jenniferin toteuttama julma kosto katsoa oikeutetuksi? Sitä voi jokainen kysyä itseltään elokuvan nähtyään. Jossain elokuva-arvostelussa sitä kuvattiin liian hirveäksi, jotta sille voisi nauraa ja liian naurettavaksi, jotta sen voisi ottaa vakavasti. Mielestäni se ja sen ”opetukset” tulisi ottaa vakavasti. Samanlaisia tai niihin verrattavia tapauksia sattuu ympärillämme jatkuvasti ja niitä katsotaan usein sivusta puuttumatta niihin millään lailla. Näin koulu-, työpaikka- ja kotikiusaajat, raiskaajat, rasistit ja muut pahantekijät saavat temmeltää vapaasti ja kasvattaa kannattajajoukkoaan. Ymmärrettävää on, että asioihin puuttuminen vaatii rohkeutta ja sen joutuu tekemään usein oman maineensa kustannuksella, minkä jälkeen ystävät ja muut alkavat karttaa kyseistä ”negatiivista häirikköä”. Pahantekijäin porukassa olo tuntuu paljon turvallisemmalta. Niin tässä elokuvassakin: kukaan joukosta ei uskaltanut puuttua pääjehun toimintaan, en tiedä olisinko uskaltanut itsekään!
Elokuvan nähtyään voi onneksi laskeutua normaalielämään toteamalla: onneksi tämä oli vain elokuva – eihän tällaista voi oikeasti tapahtua. Kannatta ehkä meistä itse kunkin kuitenkin tarkistaa oma toimintansa läheisten, työkavereiden ja muiden tuttavien suhteen. Pahojen tekojen ei aina tarvitse olla näin pahoja.