Viime aikojen veroparatiiseihin liittyvät tapahtumat ovat herättäneet kysymyksiä lain ja moraalin rajoista. Mitä moraali on? Siitä on sanottu mm. seuraavasti: ”Se on yhdessä elämistä kaikissa ihmisyhteisöissä. Se määrittää yleisesti, mikä on hyvää ja oikein”. Se tai pikemminkin sen puute eivät ole siis ainoastaan ”raharikkaiden yksinoikeus”, vaan koskettaa meitä kaikkia. Moraalin perustuvassa toiminnassa ei haeta pelkästään omaa etua, vaan pyritään ratkaisuun, joka niissä oloissa on kaikkien osapuolien kannalta on mahdollisimman edullinen niin taloudellisesti kuin henkisestikin. Sen rinnalla vallitsee laki, mutta se ilman moraalia se on kuin ase, väärin käytettynä sillä voidaan tuottaa kohtuutonta taloudellista ja henkistä väkivaltaa. Sitä, joka tuntee tulleensa kaltoin kohdelluksi, ei lohduta yhtään se, että lakia on noudatettu ja toisaalta. jos osapuolet tuntevat löytäneensä tilanteeseen mahdollisimman sopivan ratkaisun, ei ole mitään haittaa siitä, että laista tai muista määräyksistä on poikettu. Moraalin vastaisuuden syyt ovat meille kaikille niin tutut: ahneus, kateus ja kohtuuttomuus. Kohtuuttomuutta voi olla myös kohtuullisuuden kieltäminen toiselta osapuolelta lakia, määräyksiä, esimiesasemaa tai muuta tällaista hyväksi käyttämällä.
Missä käytännön tilanteissa asia voi sitten tulla esiin?
Helsingin Sanomien mielipideosastolla käytiin jokin aika sitten keskustelua tapauksesta, jossa Helsingin kaupunki vähensi sairaan pojan toimeentulotukea summalla, jonka isä oli siirtänyt poikansa tilille syntymäpäivälahjaksi. Kaupunki menetteli lain suomalla tavalla, mutta oliko se moraalin määritelmän mukaisesti ”oikein ja hyvää”? Siinä oli teoriassa kysymys rahasta, mutta todellisuudessa aivan muusta. Olemattoman summan takia nöyryytettiin tavallisia ihmisiä aiheuttaen surua, kiukkua ja mielipahaa. Kiellettiin siis kohtuullisuus lakiin vedoten.
Kiinteistökaupoissa kuin muissakin ajaudutaan usein tilanteisiin, joissa ostaja ”löytää” kohteesta vikoja tai puutteita ja asettaa niiden haitallisuuteen nähden kohtuuttomia vaatimuksia, jotka joskus valitettavasti myös toteutuvat. Puolueeton asiantuntija voisi hetkessä arvioida tilanteen vakavuuden ja rakentavasti keskustellen asiasta päästäisiin hetkessä sopimukseen ilman vuosikausia kestävää ”vääntöä”, joka käy niin talouden kuin mielenterveydenkin päälle. Lakiin ja määräyksiin itsepintaisesti vetoaminen tuottaa siis tässä tapauksessa huonon lopputuloksen, usein vieläpä molempien kannalta.
Avioerossa pienten lasten vanhemmat ajautuvat tilanteeseen, jossa lasten hoito ja sen kustannukset annetaan kolmannen, täysiin vieraan osapuolen päätettäväksi, vaikka tilanteet ovat täysin tapauskohtaisia ja jotka omat vanhemmat parhaiten tuntevat. Ratkaisusta voi tulla taloudellisesti toisen osapuolen kannalta kohtuuton eikä lastenkaan toive välttämättä toteudu, vaikka viranomainen parhaansa yrittääkin. Tämä vain sen takia, ettei toinen osapuoli kykene ajattelemaan kaikkien parasta ja tyydy kohtuullisuuteen, vaan pitää omista lain suomista oikeuksista jääräpäisesti kiinni pelkästään oman edun vuoksi.
Perhe- ja yritysyhteisöjen sisällä osapuolten usein henkilökohtaisten suhteidenkin takia asia on luonnollisesti erityisen tärkeää. Töiden ja rahavarojen oikeudenmukainen jakautuminen jää niissä usein osapuolten välisen toiminnan varaan, missä kohtuullisuuden ja oikeudenmukaisuus on erityisesti huomioitava. Kerran muuan ”Taisto” maksoi toimitusjohtajana itselleen tarkan harkinnan jälkeen minimaalista palkkaa, jonka katsoi naiivisti itselleen monivuotisen 24/7 –työskentelyn jälkeen kohtuulliseksi, vaikka yritys olikin jo alasajovaiheessa. Yhtiökumppanin mielestä se oli kuitenkin liikaa ja niinpä Taisto sai yhtiölakinippupostin, jossa punakynällä alleviivaten oli osoitettu, miten karkeaan talousrikokseen tämä oli syyllistynyt. Kohtuuttomasti siis kiellettiin kohtuullisuus ja jälleen kerran lain varjolla.
Ahneuteen tai kohtuuttomuuteen viittaa myös ylimitoitettu vallanhimo, joka voi johtaa suoranaiseen väkivaltaan osapuolten välillä. Naapuri tai tilan omistaja saattaa kieltää esim. lasten kulkemisen uintimatkoilla oman peltonsa poikki, virittää sinne esteitä ja kaivaa kuoppia, jotta saa ”olla rauhassa”. Tämäkin on ilmeisesti joidenkin mielestä aivan oikein, toimiihan isäntä lain suomalla tavalla, joidenkin mielestä taas kohtuuttomuudessaan täysin tuomittavaa.
Saako kauppias nostaa markkinoiden ajaksi tuotteensa tai palvelunsa hintaa tietäessään asiakasmäärän kasvavan vai pitäisikö ajatella, että vinhemmin pyörivä sorvi tuottaa ”riittävän” lastumäärän normaalia nopeammin, joten tulisiko yksikköhintaa pikemminkin laskea?
Onko aivan oikein viedä naapurin postilaatikkoon moitekirje aamulla, jos tämä ei ole maksanut takaisin lainaamansa kahvipakettia sovittuna päivänä?
Tässä siis meitä ”tavallisia tallaajia” lähellä olevia esimerkkejä, joita lähes kaikki on nähneet, kuulleet tai kokeneet. Niissä missään ei ole rikottua lakia, mutta niiden moraalisuuteen jokainen voi muodostaa oman kantansa. Saavatko ihmiset olla eri mieltä vai onko toimintojen moraalisuuteen vain yksi oikea vastaus?
Onko sitten moraalin yhdistäminen laajemmin nykyiseen markkinatalouteen mahdollista? Pyörisikö yhteiskunta, jos ihmiset ja yritykset tyytyisivät vain voittoon eivätkä pyrkisikään mahdollisimman suureen voittoon? Minkälainen ”tuottavuusloikka” saataisiin, jos moraalia lisättäisiin 10 %? Nykymeno ei ainakaan talous- ja ihmiskunnan terveystilanteen perusteella ole paras mahdollinen. Sairauslomat johtuvat pääosin mielenterveyssyistä. Syinä tähän ovat taloudellinen ja henkinen väkivalta.
Aihetta on mietitty, lähinnä ”tärkeämpien asioiden” osalta myös ”korkeammalla taholla”. Pääministeri Sipilän mukaan verojen maksu omaan maahan on kunnia-asia, mikä kääntäen ajateltuna merkitsee sitä, etteivät toisin menetelleet olisi täysin kunniallisesti toimineet. Op-johtaja Karhinen puhui vallalla olevasta moraalikadosta ja ymmärrettävästi tuomitsi sen, ministeri Iiro Viinasen mielestä ay-pomojen ja muiden bonusrahojen kerääjien tulisi ymmärtää edes hävetä ahneuttaan ja kohtuuttomuuttaan. Häpeäminen tuntuukin olevan katoava ”luonnonvara”. Moraalittomuuden ainoa rangaistushan on häpeä, sen kadotessa kynnys madaltuu entisestään. Kun käry käy, parin päivän selittelyjen jälkeen todetaan, että ”sori vaan”, luvataan olla syyllistymättä enää moiseen ja touhu jatkuu entiseen tapaan!
Voiko moraalia opettaa ja voiko sitä oppia vai onko se syntyperäinen ominaisuus? Kalle Lanamäki Pohjalaisen mielipidekirjoituksessaan vertasi ahneutta ja röyhkeyttä alkoholismiin, josta ei voi parantua ilman omaa tahtoa.
Joten meille kaikille lakiviidakon ja oikeudenmukaisuuden ristitulessa painiville: paranemisiin.